sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Father's Day




Huomenta,

Täällä ollaan heräilty ja puuhasteltu aamupalaa Mixulle. Eilen lähdettiin päiväretkelle Kotkaan, pienemmälle siskolleni kylään. Siskonpojista toinen täytti kolme vuotta. Siellä näin samalla oman isukkini ja sain annettua isänpäivähalit.

Eilinen oli muutenkin aivan mielettömän ihana päivä. Käytiin matkan varrella muutamassa kivassa paikassa, mutta niistä kerronkin teille ihan omassa postauksessa.



Tänään me vietetään aamupäivä kotosalla hemmotellen Mixua. Hän on lapseni isä ja maailman paras isä onkin.

Hän oli 18-vuotias, kun meidän Mirkku syntyi. Yli 30-tunnin synnytyksen/valvomisen jälkeen hän nosti tyttärensä käsivarsilleen ja silloin näin sen siteen mikä heidän välilleen syntyi. Isän ja tyttären.
Mirkkulaisesta tuli isin tyttö. Nyt Mixun kolmantenatoista Isänpäivänä voin ilolla ja ylpeydellä todeta, että meidän perheessä on huudettu paljon enemmän "isiä", kun "äitiä".
Mun sydän pakahtuu, kun muistelen niitä aikoja, kun meidän mini-mimmi oli vielä pieni ja katsoin ikkunasta kun Mixu kantoi Mirkkulaista aamuisin töihin lähtiessään päiväkotiin. Nenät vasten neniä ja höpsötellen.
Tai kun he tekivät keskittyneesti muovailuvahasta yhdessä suurta taidetta.
Kun he lauleskelivat saunassa "Kukko ja kana saunassa, istuivat samalla lauteella..."

Mä olen niin onnellinen, että elämäni mies on isänäkin täydellinen!
Vaikka pieni tyttäremme ei enää olekkaan ihan mini, niin on hän vielä pieni meille. Ja meillä onkin isänä ja äitinä taas uusi vaihe tässä kasvatuksen ajanjaksossa käsiteltävänä, nimeltään teini-ikä. ;)

Meidän Mirkku saa olla kyllä hitokseen ylpeä omasta isästään, tuollaisia isukkeja ei joka tyypillä ole!


Tänään me käydään myös sairaalassa moikkaamassa mun äippää ja sieltä mennään sitten Mixun vanhemmille viettämään Isänpäivää. Luvassa on täytettyä ankkaa, hyvää seuraa ja anopin koirulin rapsuttelua.


Kaunista Isänpäivää Mixulle, sekä muillekkin isukeille.


Jonna

2 kommenttia:

Kaunis kiitos kommentista!