sunnuntai 3. elokuuta 2014

Uuden alku!



Hei,

Siinä missä vanha jää taakse, saa uusi aina alun. Niin se yleensä menee elämässä, syntymässä ja kuolemassakin. Ja niin kävi myös oman ensimmäisen blogini kohdalla. IMAGEn päivät tulivat täyteen ja tämä lady päätti pistää uuden alun itselleen ja blogilleen.



Välillä vain elämässä käy niin, että asiat muuttuvat, mielenkiinnon kohteet muuttuvat, ihmiset kasvavat. Kasvaa eri aiheisiin tai eri suuntaan. Niin kävi itsellenikin.
Minä olen aina rakastanut sisustamista. Ja tulen aina sitä rakastamaan, mutta se että aloitin IMAGEn sisustusblogina ei antanut sille tilaa kasvaa, tai sitten minä en omassa päässäni antanut sille sitä. Vaikea sanoa miten oli, mutta nyt tämä blogi on omaa itseäni ja nykyisiä mielenkiinnonkohteitani enemmän täynnä. Toki sisusteluakin on luvassa, mutta ei niin kovasti, kun sisustukseen painottuvassa edeltäjässään...

Kirjoitan ja muokkailen tätä blogiani juuri nyt, maanantai aamuyöllä kello 3.20. Heräsin kahdeltatoista ja sain ihan huikean idiksen, eli tajuttoman kipinän tähän koko kuvioon. Mulla on nimittäin ollut bloggailu astetta ahdistavampaa jo pitkän aika, johtui siitä, etten pystynyt enään olemaan oma itseni IMAGEn takana.
Keksin nimiä, mietin leiskaa, piipertelin leiskan kanssa, mietin domainia, jätin sen nyt vielä ihan blogspottiin...
Tiedättekö, tälläistä tunnetta mä en ole pitkiin aikoihin tuntenut blogatessa! Ja nyt SE fiilis on taas täällä. Sitä onkin tässä jo kaivattu jokunen tovi. ;)

Puss kaikille jos tänne joku eksyy!


Jonna


26 kommenttia:

  1. Ihana Jonna! Toivottavasti ilo pysyy yllä, täällä ainakin jäädään mielenkiinnolla seuraamaan, mitä Lady mustavalkoisen tulevaisuus tuo tullessaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Oona! Tästä on hyvä jatkaa, uusi alku monin tavoin. Ja uutta meininkiä luvassa. :D

      Poista
  2. Eksytty :) Jätätkö kuitenkin vanhat imagen postaukset näkyviin? Siellä niin paljon inspiroivia juttuja, johin olisi kiva palata. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa! Joo, IMAGE jää ihan sellaisenaan sinne, en viitsi sitä poistaa, kun kuului elämääni kuitenkin niin kauan. Ehkä poistan kommentointimahdollisuuden sinne. :)

      Poista
  3. Mukana! Innolla odotan mitä tulevan pitää. :) Hyvältä ainakin kuulostaa ja näyttää.

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. Nyt mä olen tehnyt SUUREN paljastuksen, raottanut salaisuuden verhoa, paljastanut nimeni. ;)
      Moikka vaan Petteri. :D

      Poista
  5. Onnea uudelle blogille toivottelee toinen Lady;)

    VastaaPoista
  6. Seuraan luonnollisesti uutta "lastasi", totta maar. Onnea uudelle alulle!

    VastaaPoista
  7. Onnea uudelle blogille, täällä seurataan lukijana! :)

    VastaaPoista
  8. Onnea uudelle alulle!! Ihana kun voi olla oma itsensä, se on tärkeintä <3

    VastaaPoista
  9. Kiva uusi blogi! Innolla jään odottamaan tulevaa. :)

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentista!