Heipsan pitkästä aikaa!
Blogitauko on venynyt aika pitkäksi, mutta
Instagramin puolella mua seurailevat tietävätkin hieman, että mitä tämä mimmi on kesällä puuhastellut.
Kesä on ollut aikamoinen. Elämäni ensimmäinen sinkkukausi koettu ja voin sanoa, että onpa ollut aikamoista meininkiä. Mutta nyt se on loppu!
Mä olen löytänyt elämääni sielunkumppanin. Miehen joka vei jalat altani totaalisesti. Ja tässä on meidän tarina. Tarina jota en olisi ikinä voinut kuvitellakkaan tapahtuvan minulle!
Heinäkuussa eräänä tiistai-iltana lähdin kavereiden kanssa lasilliselle paikallisen ravintolani terassille. Höpöttelimme aikamme, kunnes kaverit tokaisivat minulle; "Tuolla nurkkapöydässä oleva kundi on tsiigaillut sua jo aika pitkään".
Itsehän olin tietysti selkä kyseistä miestä kohden, joten en ollut rekisteröinyt tapahtumaa kuuluisalla sinkku-tutkallani.
Päätin sitten muina naisina ottaa laukustani huulirasvaa ja samalla vähän kurkata kulmapöydässä olevaa miestä...
Se oli "the hetki"!
Katseemme kohtasi ja tuijotimme toisiamme monen monta sekuntia. Tuntui, että koko muu maailma vain katosi ympäriltämme. Näin vain tuon upean miehen.
Jossain vaiheessa sain järjen takaisin päähäni ja käännyin katsomaan taas kavereitani. He huomasivat ilmeestäni, että nyt kolisi ja kovaa. Aikamme juteltua päätimme hakea kyseisen nurkkapöydän herran seuraamme. Ja hän suostui tulemaan.
Kun hän asteli pöytäämme kohden ja esittäytyi (
Juhaksi) kättelemällä niin tunsin sellaista sähköä kehossani, että en kykene sitä edes selittämään järjellä. Hän istahti viereeni ja jutustelimme nelistään koko porukka muutaman tunnin.
Minä sitten rohkeana naisena tartuin härkää sarvista ja "ihan vain ohimennen" kosketin jalallani hänen jalkaa. Ja siinä se sitten oli.
Päätimme Juhan kanssa lähteä jatkamaan keskusteluita luokseni, kun terassi sulkeutui ennen ilta kymmentä. Rappukäytävään ja hissiin päästyämme koko sähköinen tunnelma purkautui kiihkeääkin kiihkeämpään suudelmaan.
Minun penthouseen päästyämme olimme kumpikin ihan hämmentyineitä siitä kaikesta kipinöinnistä ja tunteesta, että nyt on löytynyt jotain ihmeellistä.
Vietimme yön yhdessä jutellen. Juttelimme ja pussailimme. Juttelimme, juttelimme ja juttelimme. Kunnes minun aamuinen herätykseni pärähti soimaan! Aika oli mennyt niin nopeasti, että ei meinattu uskoa sitä todeksikaan.
Ei auttanut itku markkinoilla, vaan aamusumpit oli keitettävä, kissat ruokittava, suihkussa käytävä ja valmistauduttava töihin.
Yön aikana kerroin Juhalle ihan kaiken. Ja hän minulle. Ettekä kyllä usko kuinka paljon kaikenlaisia sattumia kumpaisenkin elämässä oli tapahtunut, sattumia jotka olivat jotenkin sidoksissa tähän kaikkeen mitä nyt koemme.
Me olemme asuneet alle 5 kilsan päässä toisistamme jo vuosia, lapsemme ovat olleet samassa koulussa ja samojen opettajien opeissa. Rakastamme keskustella tuntikausia, pidämme useista samoista asioista ja puuhasteluista, mm. sisustamisesta, musiikista ja lukemisesta.
Minähän olen eronnut pitkästä avioliitosta vasta 3kk sitten joten en todellakaan etsinyt mitään suhdejuttuja. Sanoinkin sen Juhalle heti tavattuamme ja hän ymmärsi. Hänellä on myös ollut pitkä liitto takana sekä avioero, joten hän osasi suhtautua tähän minun tilanteeseeni suurella ymmärryksellä sekä antamalla tilaa minulle ja toipumiselleni avioerosta. Tiedän että tämä on pitkä prosessi, mutta olen myös sen tässä ymmärtänyt, että olisin katunut loppuelämäni jos olisin torjunut Juhan kokonaan.
Kaikki on tapahtunut todella nopeasti. Minä olen luonteeltani sellainen, että laitan tuulemaan kun on tarvis. Ja nyt on vain menty intuition mukaan, täysin fiilispohjalta.
Juttelin Miran kanssa paljon ja koska hän oli valmis tapaamaan tämän elämäni mullistaneen herran niin päätimme sitten järjestää tapaamisen. Myös Juha oli keskustellut omien lastensa kanssa asiasta ja niin me eräänä sunnuntaina kaikki viisi tapasimme.
Voin sanoa, että kyllä tuollainen juttu jännitti! Olen kuullut niin paljon kauhutarinoita, että kuinka kaikki voi mennä pieleen.
Ette varmaan usko, mutta mikään ei mennyt pieleen. Teinit (
eli minun tyttäreni Mira ja Juhan poika E.) sekä esiteini (
Juhan tytär A.) tulivat toimeen samantien. Ihan kun he olisivat aina hengailleet kimpassa. Voin kertoa sen, että minulla valui kyyneleet kun tajusin, että näin tämä kaikki on vain tarkoitettu.
Kaikki on ollut niin luonnollista. Ja samalla niin jumalattoman hämmentävää, että miten tämä homma onkin voinut mennä näin hyvin...
Olen täynnä onnellisuutta, rakkautta, arvostusta ja tunnetta että olen todellakin löytänyt sielunkumppanin. Ihmisen joka saa minut tuntemaan itseni ainoaksi naiseksi koko planeetalla. Tuntemaan että olen tärkeä ja arvostettu. Tuntemaan että minua rakastetaan. Juuri tällaisena kun olen.
Hämmentävää on ollut myös se, että meidän muksut ovat jo alkaneet suunnittelemaan kanssamme tulevaisuutta. Me olemme siis hitsautuneet perheeksi alta aikayksikön. Me viisi Vajakkia ja kaksi kissaa... :D
Niin se elämä vain yllättää, kun vähiten odottaa!
Rakkaudella
Jonna
PS. Vajakki-nimityksemme sai alkunsa siitä, kun me juttelimme Juhan kanssa siirappisia puheluita keskenämme. Aloin miettimään, että miltäköhän kuulostamme meidän lapsosten/teinien korvissa...
Tuli vain ekana mieleen, että "Voi vi#tun Vajakit!". ;)
PPS. Kuka tahtoo nähdä ihan hitokseen mageen kämpän? Joo, Juha on onnistunut yllättämään minut miljoonalla eri tavalla. Ja yksi yllättävä tekijä on herran asunto. Ja siellä on väriä!
