lauantai 17. tammikuuta 2015

Dylanin brunssi keliaakikon näkökulmasta



Heipparallaa,

Me olimme viime sunnuntaina Mixun kanssa, hänen synttäreitä juhlistamassa, brunssilla Dylanissa ja tässä olisi pieni katsaus/arvostelu keliaakikon silmin Dylanin brunssista.

Edellisenä iltana tein brunssivarauksen heidän nettisivuiltaan, mikä olikin erittäin hyvä juttu, koska paikka oli ihan täynnä. Samalla ilmoitin olevani keliaakikko.
Varasin meille kello 13.00 eteenpäin pöydän, mutta olimme paikalla jo ennen yhtä. Ihastuttava henkilökunta järjesti meille kuitenkin pöydän samantien, joten meidän ei tarvinnut odotella.
Kassalla maksaessani mainitsin vielä olevani keliaakikko, kysyin mikä on gluteenitonta ja onko ruoat merkitty.
Ruoat olivat merkitty hyvin ja pyytäessani sain keittiöstä omat leivät/voit sekä jälkiruoat.



Brunssi oli valtava! Ruokia oli tarjolla huikea määrä ja niistä suurin osa oli gluteenitonta. Pastasalaatteja ja normi leipää yms. en tietenkään voinut syödä, mutta siihen olinkin jo tietysti varautunut.




Brunssilla oli tarjolla (EI gluteenittomat vedin yli) salaatteja, tahnoja/kastikkeita, leikkeleitä, lämmintä ruokaa, hedelmiä, muroja, smoothieta, marjarahkaa, myslejä, erilaisia jälkiruokia, leipiä, croisantteja, mehua, teetä, kahvia yms. Ja tosiaan keittiöstä pyytämällä sain omat leivät sekä jälkiruoat gluteenittomina.




Hedelmä tarjoilu oli upea. Löytyi appelsiinia, erilaisia melooneita ja viinirypäleitä.

Ainoa suuri miinus keliaakikon silmin oli se, että hedelmien päällä oli pöytätaso, jossa sijaitsivat tavalliset jälkiruoat (kakut, keksit yms.) ja todennäköisyys hedelmien kontaminaatioon on liian suuri keliaakikolle. En nimittäin usko, että kakkuja ja keksejä saa ilman murustelua nostettua lautaselle ja jos/kun muruset tippuvat hedelmien päälle, niin gluteenittomuus on menetetty!

Siksi jouduin syynäämään omat hedelmäni erittäin tarkasti ja otinkin ne ihan tarjoilupöydän sivusta, että kontaminaation riski olisi niissä mahdollisimman pieni.



Vaikka masu olikin jo täynnä, niin olihan mun ihan pakko vielä (tutkimuksen nimissä) testata Dylanin gluteenittomat jälkiruoat.
Vaihtoehtoina oli Daim-kakkua mansikoilla ja muffinsseja. Muffinsseja en yksinkertaisesti enää jaksanut, mutta kakun kyllä hoitelin. Daim-kakku ei ole ikinä pettymys! Mansikoista suuri bonus, nimittäin ne kruunasivat kokonaisuuden.

Pakko sanoa, että brunssin hintaan nähden (18,50€/hlö) tarjonta oli valtava.
Itse olin todella tyytyväinen brunssiin näin keliaakikon näkökulmasta, mutta tuohon hedelmätarjoiluun toivoisin muutosta, että hedelmiäkin voisi syödä ilman syynäystä ja pelkoa kivuista joita tulee jos gluteenia joutuu kehoon.

Dylanin henkilökunta oli aivan ihania, vaikka heillä oli kiire niin sain loistavaa palvelua!
Suosittelen siis suurella sydämellä Dylania.


Brunssi suosituksin,

Jonna



2 kommenttia:

  1. Mä oon kans käynyt yhdellä Helsingin reissulla Dylanin brunssilla ja tykkäsin kans kovasti ja aion kyllä vielä joskus mennä uudestaankin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, oli kyllä hyvä setti. :)
      Me myös suuntaamme sinne uudelleen...

      Poista

Kaunis kiitos kommentista!