perjantai 12. joulukuuta 2014

Yksinkertaiseen joulusisustukseen ideointia




Moikka,

Mä olen tässä teille vähän rivien välistä vihjaillutkin, että tänä jouluna meillä ei glitteriä ja kimallusta ole joulusisustuksessa niin paljon, kun aiempina vuosina.
Aiempina jouluina meillä on ollut kaiken maailman paljetti hömpötykset, glitteriä pursuavat kuusenkoristeet, Jupiteriin asti loistavat timanttityynyt ja vaikka mitä. Nyt kaipaan yksikertaisempaa ja ns. mattapintaisempaa ilmettä.
Ihan en sentään ole ns. vanhanajan joulusisustukseen siirtymässä, mutta kaipaan kyllä selkeästi yksinkertaisempaa juhlailmettä tänä jouluna.

Keräsin muutamista kaupoista ideoita kollaaseihin, jotta näette mitä tarkoitan sillä yksinkertaisuudella.



Elloksella on alennuksessa ihan mielettömiä löytöjä kodin osastolta. Pehmeitä lakanoita täydellisen värisenä, oksille iso lasipullo, villainen tyyny sohvalle ja musta kynttelikkö ikkunalaudalle. Tarpeeksi yksinkertaisia, mutta sopivat myös jouluiseen sisustukseen.





Granitista löytyi ihastuttavia valkoisia pahvitähtiä, valosarja, myrskylyhdyt, tähtikulhot, taljoja ja paljon kaikkea ihanaa.
Tuotteet joita voi käyttää ympäri vuoden jos siltä tuntuu, eikä ne rajoitu vain jouluun. Siltikin kyseisillä ihanuuksilla saisi upean jouluisen ilmeen kotiin. Mun on pakko päästä piipahtamaan Granit.iin joku päivä! :)


Aina siis ei tarvita kimallusta ja glitteriä, vaan jouluinen sisustus voi olla yksinkertaisen kaunis.

Millainen joulusisustus suhun uppoaa?


Voi vitsit että on ollut mahtava viikko taas töissä! Vaikka jouluiset kiireet painaa siellä päälle, niin ei kuulkaas tunnu edes pahalta. Mä rakastan uutta työtäni ihan mielettömästi. Ja olen edelleen sitä mieltä, että kyseinen työpaikka on lottovoitto.
Kotona joulun laittaminen etenee hissukseen. Ei kiirettä, vaan hyvällä boogiella. Il Divo soi taustalla ja kynttilät palavat. Oma perhe on läsnä, mitä sitä tässä nyt muuta kaipaisikaan?

Huomenna näytän teille mun tekeleeni, kun hieman innostuin askartelemaan tässä yksi ilta. :)



Ihanaa perjistä,


Jonna






(Kuvat lainattu: Granit ja Ellos. Postaus sisältää mainoslinkkejä.)

6 kommenttia:

  1. Peukutan!☺
    Meillä myös tänä vuonna hillittyä ja vähemmän koristelua.

    VastaaPoista
  2. Mua kanssa tänä vuonna alkanut ahdistaa liika kimallus. Laitoin jo esille viime joulun kimaltavia juttuja ja seuraavana päivänä keräsin ne pois! :D
    Nää sun kollaasiin keräämät näyttää hyvältä. Granitissa oli kaikkea ihanaa, mm juuri nuo tähtiastiat ja paperitähdet oli tosi kauniita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kanssa kaipasin tänä vuonna jotain hillitympää. Tosin glitteriä ja kimallusta sai mun pukeutumishuoneeni... ;)

      Poista
  3. Joo sama täällä. Ei liikaa mitään krääsää esille eikä varsinkaan kimallusta. Ihania juttuja olet löytänyt kollaasiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä sitä vain kaipaa jotain hillitympää. :)

      Poista

Kaunis kiitos kommentista!