maanantai 8. joulukuuta 2014

Millainen sisustus joulun jälkeen?




Moikka,

Joulu on kohta ovella ja sitten se on ohi. Välillä joulun jälkeen tulee ähky, siis jouluherkkujen ja -ruokien lisäksi, nimittäin sisustusähky.
Itse teen joka ainoa vuosi joulun ja uuden vuoden jälkeen totaali tyhjennyksen kämppään ja katselen tasoja tyhjinä muutaman hetken.

Silloin on hyvä olla muutama inspiraationlähde jemmassa, joten mä ajattelin tänne blogiin ne nyt liittää valmiiksi. Toivottavasti tekin saatte kuvista inspiraatiota ja pieniä makupaloja kevään trendeistä...



En tiedä mikä näissä kuvissa kolahti, mutta jotenkin nämä vain toivat fiiliksen keväästä! Ja koska kovana jouluihmisenä jouluajan loppuminen kirpaisee, niin onneksi on nyt taas pientä fiilistelyn aihetta otettu talteen. :)


Täällä on tänään askarreltu.
Eilenkin itse asiassa tein suola(taika)taikinan ja duunailin ihan intona jotain koristeita, mutta ette kuulkaas arvaa millaisia möykkyjä niistä tuli? No ihan helvetin järkyttäviä.
Ne turposi uunissa kun pullataikina. Ei muuten naurattanut kun olisin tahtonut koristella mun risut. No, tänään sitten tein jotain ihan muuta kun taikinaa. Mutta niihin asioihin palaan vielä tarkemmin, kunhan saan joskus otettua valokuvia. Tämä pimeys tekee hulluksi. Kuvista ei totaalisesti tule kovinkaan imartelevia...
No joo, onneksi en ole ongelman kanssa yksin. ;)


Mahtia viikkoa kaikille,

Jonna




(Kuvat lainattu: H&M)

2 kommenttia:

  1. Molemmat kuvat kolahtavat! Noissa vaaleanpunaisissa tyynyissä on jotain...
    Mulla iskee myös jouluähky heti tapaninpäivän jälkeen, silloin siivotaan kaikki koristeet ja jouluiset jutut pois ja tuodaan kevät kotiin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan sama mulla. Ehkä just ja just jaksan osan joulukamoista pitää uuteen vuoteen mutta sitten ne lähtevät varastoon. :)

      Poista

Kaunis kiitos kommentista!