sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Talvikengät, niin lenkille kun vapaa-aikaankin




Moikka,

Mä tajusin tänään tuolla ulkona kävellessä, että eihän mulla ole sellaisia talvi"lenkki"kenkiä.
Siis sellaisia missä olisi lämmin vuori (varpaat on jäässä just nyt), millä voisi mennä syvempiikin hankiin hengailemaan ja missä olisi pitävä pohja, ettei jäisillä ilmoilla olisi heti ketarat ojossa.

Viime talvi oli niin lumeton etten sellaisia kenkiä tarvinnut ja aiempina talvina en ole lenkkeillyt. Nyt sitten olen pähkäillyt erilaisten kenkien/saappaiden kanssa ja löytyipäs vihdoin sellaiset menokkaat, mitkä voi pukea lenkille sekä vapaa-ajalla muutenkin!




Ja mikä olisikaan tutumpi ja turvallisempi merkki kun Adidas?
Mulla on ollut nuoruudesta asti Addut, edelleenkin yksinä tennareinani on SuperStarit. Ja kyllä vain, mulle lähti Adidas Snowrush-saappaat tilaukseen niin että vilahti.

Mustavalkoiset, kunnollisella kumipohjalla, lämmittävällä Primaloft®-toppauksella ja muilla herkuilla varustetut talvisaappaat ovat juuri niin rennot, että sopivat minulle, kun nenä päähän. Noi voi vain kiskaista jalkaan ja lähteä ulos. Tai niin mä ainakin haaveilen. Katsotaan miten haaveiden käy kun saappaat saapuvat.

Millaisia kenkiä te käytätte talvella?
Itse yritän pärjätä mahdollisimman vähällä kenkämäärällä, mutta koska itsessään jo neljä vuodenaikaa vaativat erilaisia kenkiä niin kyllähän niitä kummasti on kertynyt ja kertyy jatkossakin. Varsinkin kun on tämä loppuelämän projekti menossa. ;)


Talvisaappaitaan malttamattomana odottaen,


Jonna






(Kuvat lainattu: Adidas. Postaus sisältää mainoslinkin.)

6 kommenttia:

  1. Minulla on jokunen vuosi sitten ostetut Adidaksen talvisaappaat, jotka ovat muuten äärettömän hyvät mutta pohjat ovat etenkin jäisellä kelillä vaaralliset! Kengät saatuani olin niihin todella tyytyväinen, kerrankin kaikin puolin hyvät talvikengät. Olikin pieni järkytys, kun meinasin ensimmäisellä jäisellä kelillä kaatua heti ulos mentyäni (päällisin puolin pohjat vaikuttivat pitäviltä)! Lumi- ja sohjosäällä loistavat kengät, jäisellä en valitettavasti uskalla käyttää enää ollenkaan.

    Toivottavasti noissa kengissä on parempi ja pitävämpi pohja! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri hain Postista kengät ja pohjat näyttävät kaikessa röpelöisyydessään olevan ihan turvallisen näköiset. Tosin sitä en saa tietää ennen kun ekat liukkaat tulevat. :D
      Muuten noi ovat aivan ihanat.

      Poista
    2. Toivotaan siis, että ovat ihanien lisäksi myös turvalliset! :)

      Kävinkin vielä vilkaisemassa noiden ostamiesi kenkien tietoja ja siellä on maininta "Ulkopohja: kuvioitua kumia. Pitää liukkaallakin alustalla.". Löysin myös uudemman kenkämallin, jossa on samanlainen pohja kuin omissa kengissäni eikä niiden kohdalla tuollaista mainintaa ole (kengissämme on siis erilaiset ulkopohjat).

      Poista
  2. Joko on kokemusta liukkaista keleistä? Mietin itse samoja kenkiä, mutta juuri tuo pito mietityttää..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pystyssä olen pysynyt, jopa niillä hulluilla jääkeleillä. Eli voin suositella lämmöllä. Ja on muuten tosi mukavat jaloissa. :)

      Poista
    2. Loistavaa, ostoksille siis :)

      Poista

Kaunis kiitos kommentista!