lauantai 1. marraskuuta 2014

Pyhäinpäivän iltana




Heippa,

Mitäs blogimaailmaan kuuluu? Mä olen ollut pienoisessa pimennossa, kun meillä on nettiyhteydessä ollut jotain vikaa. Vika jatkuu ja jatkuu, vaikka on kyseiseen yritykseen tehty jo sata ilmoitusta. Kohta vaihdan liittymää!

Nyt laitoin kännykästä yhteydet päälle ja pääsin koneelle, muuten olen taiteillut puhelimella. Ei sen puoleen, eipä tässä ihan hirmuisesti aikaakaan olisi ollut nettinörttäillä.

Tänään ollaan puuhailtu kaikkea. Aamusella kuvailtiin ja puuhasteltiin. Sitten vedin pitkästä aikaa kotijumpan. Pikaruoka (tonnikalasalde, suoraan kulhosta) napaan suihkun jälkeen ja menoksi. Käytiin meidän ihanan pikkuneidin, eli kummityttömme synttäreillä.
Sieltä viiletimme viettämään laatuaikaa anoppilaan, jonne tuli myös Mixun sisko ja hänen aviomies. Syötiin sushia (jo toisen kerran tällä viikolla) sekä pelailtiin korttia. Naurettiin ja höpöteltiin, yhdessäoloa ja rentoutumista hyvässä seurassa.

Kotiuduttuamme laitoin kynttilät palamaan Pyhäinpäivän kunniaksi. Perjispuska tuo ihanaa tuoksuaan ja mä ajattelin lukea pitkästä aikaa blogeja. Sekä tutkia nettimaailman ihmeitä koneelta käsin. Kännykällä sitä tulee vain tehtyä tiettyjä asioita, kuten Pinnailtua ja Instailtua. :)


Miten te olette viettäneet "Halloweenia"? Mä en edes käsitä koko hommaa. Varmaan ainoa "juhla" jota meillä ei todellakaan juhlita.


Ihanaa Pyhäinpäivän iltaa,


Jonna


4 kommenttia:

  1. Tuo kuva on upea! Teillä kuulostaa olleen aika toiminnantäyteinen pyhäinpäivä. :) Minäkään en ole koskaan välittänyt halloweenista, taitaa olla enemmän lasten juttu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No meillä oli taas kyllä menoa ja meininkiä. :) Mutta ihan kiva kun kerkeää tekemään arjesta poikkeavia asioita.

      Poista
  2. Ei täälläkään juhlita halloweenia, se on aina jäänyt. Ehkäpä sitten jotain pientä kun poika on vähän isompi ja ymmärtää enemmän. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei edes teini ymmärrä tuota Halloweenia. Ehkä ihan hyvä. :D

      Poista

Kaunis kiitos kommentista!