keskiviikko 20. elokuuta 2014

Musta syksy





Hei,

Sateinen ja viilentynyt ilma on saanut itseni heräämään siihen tosiasiaan, että syysvaatteet täytyykin kaivaa esille nopeammin, kun ajattelin. Aloitin projektini kevyesti, eli siivosin kesävaatteet varastoon vaatehuoneesta. Seuraavaksi Pinnasin Pinterestin täyteen syyspukeutumisen fiiliskuvia (ja muuta syksyistä ideointia).
Vielä uskon pärjääväni kevyellä neuletakilla mekon päällä ja ballerinoilla/tennareilla, mutta eipä varmasti kauhean kauan tarvitse aikaa mennä, kun paksumpia vaatteita joutuu pukemaan.

Vaatteissa laatu ja materiaalit ovat tärkeitä asioita. Aina kallis ei ole laadukas, mutta useimmiten hinta kulkee käsikädessä laadukkaampien materiaalien kohdalla. Nahka, erilaiset villat, pellava ym. ovat materiaaleina yleensä kestäviä ja sitä kautta myös laadukkaampia.
Monesti käykin niin, että ostaa monta halpaa tuotetta, koska edellinen meni rikki laadun ollessa huonompi, kun vähän kalliimman tuotteen kohdalla. Itse tein näin ennen käsilaukkujen kanssa. Kaapista löytyi "muovisia" laukkuja kymmentä eri väriä/mallia, mutta kerta toisensa jälkeen ne hajosivat.
Sitten päätin panostaa muutamaan kunnolliseen nahkalaukkuun ja ne ovatkin kestäneet.

Sama asia on usein vaatteiden kanssa. H&M ja Ginasta tulee kannettua rättejä "kun halvalla sai". Ja miltä ne näyttää muutaman pesun jälkeen/muutaman käyttökerran jälkeen? No kulahtaneilta ja venyneiltä.
Ei voi toki yleistää ihan jokaisen tuotteen kohdalla, mutta ymmärtänette pointtini?

Siksipä itse olenkin alkanut (pikku hiljaa) investoimaan vaatekaappini sisältöön vähän erilailla, kun ennen. Säästän tovin ja ostan yhden tuotteen kerrallaan, vaikka mekon. Mutta en sitä 9.90 rättiä Hemarilta vain vaikka Marimekon mekon, jossa laatu ja materiaalit kohtaavat. Tyhjältähän se vaatekaappi näyttää, mutta uskonpa, että muutaman vuoden päästä mun kaappi on aika toimiva ja täynnä laadukkaita käyttövaatteita.

Itse olen tänä(kin) syksynä ihastunut kokomustaan tyyliin. Ihan pieninä valkoisen kontrastilla, vaikka huivissa tai muussa pienessä asusteessa. Kävinkin nettikauppoja läpi ja innostuin tekemään pienen kollaasin laadukkaista arkivaatteista ja asusteista.

Itsehän olen tarkan markan euron lady, joten tarjoukset ovat tärkeitä houkuttimia shoppaillessa. Onneksi nykyään myös erittäin laadukkaita tuotteita saa vähän kevyemmällä hinnalla. :)








Kollaasin tuotteet ovat kunnon materiaaleista tehtyjä ja ihan arjen perusvaatteita. Oikealla hoidolla ne kestävät varmasti pitkään uuden veroisina. Itselläni onkin etsinnässä villainen huivi, joten tuossa olisi loistava vaihtoehto. Ja kaiken kukkuraksi täysin oikean värinen!

Mitäs mieltä te olette, panostatteko mielummin vähän laadukkaampiin (ja mahdollisesti kalliimpiin) tuotteisiin vai ostatteko usein, mutta halvempaa?


Tarjouksista tuli mieleeni vielä teille vinkata tästäkin:




Sukkahousuja itselläni kuluu aika monta pakettia syys-kevät kaudella. Yleensä ostan Hemarista sukkikseni, mutta koska Falkea ja Wolfordia on kehuttu niin lämpöisiksi talvisin, niin aloin miettimään että voisin kokeilla onko huhuissa mitään perää. Onko teille tuttuja merkkejä noi Falket sun muut?

Ja jos sulla on tarvetta sukkiksille, niin Bootzin osta 3 saat 4-kampanja on voimassa vielä hetken.


Nyt lenkkikengät jalkaan ja lenkille. Satakoot vaikka rakeita, mä haluan ulos! :)


Terkuin,

Jonna






Postauksessa on käytetty affiliate-linkkejä.
Kuvat ovat lainattu Bootz luvalla. Ylin kuva on kuvakaappaus omasta Pinterest-sivustostani.

2 kommenttia:

  1. Kiitos inspiraatiosta. Löysin kansiostasi ihania kokomustia asuideoita. Eläköön väritön syksy. :)

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentista!